tiistai 9. kesäkuuta 2009

Kansa on puhunut pulinat pois

EU-vaalien tulokseen ei juuri megaluokan yllätyksiä sisälly. Muutaman huomionarvoisen asian vaalituloksesta voi kuitenkin nostaa keskusteluun. Mitä on tapahtunut suomalaiselle vasemmistolle? SDP sai kaksi paikkaa parlamenttiin, ja toinen läpimenneistä ei omista edes kyseisen puolueen jäsenkirjaa. Vasemmistoliitto niin ikään menitti ainoan paikkansa EU-parlamentissa.

Tästä on helppo tehdä se johtopäätös, että kansalaiset ovat olleet tyytyväisiä hallituksen tapaan hoitaa talouskriisiä ja vasemmisto-oppositio ei ole pystynyt haastamaan hallitusta tässä asiassa. Demareilla on todellisen itsetutkiskelun paikka. Miten tästä eteenpäin? Uskon henkilökohtaisesti, että asia ei ratkea puheenjohtajaa tai puoluesihteeriä vaihtamalla - kysymys on jostain paljon suuremmasta.

RKP sai kaikki vähänkin heitä sympatisaaraavat äänestäjät liikkeelle. Äänestysprosentin ollessa alhainen riitti tämä tuomaan paikan ilman vaaliliittoa. Täytyy myöntää, odotin toisenlaista lopputulosta.

Perussuomalaisten voittoputki sai jatkoa. Kannatus näyttää vakiintuneen ja myös konkretisoituu ääniksi itse vaaleissa. Niin pitkään, kun vasemmisto on "hukassa" tulee persujen voittokulku jatkumaan.

Entäpä sitten oma puolueeni Kokoomus? Voiko vaalitulokseen olla tyytyväinen? Kyllä voi!! Kokoomus jatkaa maan suurimpana puolueena ja ylivoimaisesti. Neljä paikkaa oli totta kai tavoitteena, mutta tällä kertaa perussuomalaisten ja vihreiden nousu toi meille tulokseksi kolme paikkaa.

Vihreät ovat päässeet hallituksessa yllättävän helpolla. Työministerinpestin luulisi olevan vähintäänkiin "haasteellinen" näinä aikoina ei vain työllisyyden hoitamisen kannalta vaan poliittisessa mielessä. Päävastuun maan asioiden hoitamisessa ovat kantaneet Keskusta ja Kokoomus, vihreäpuolue on tullut siinä "siivellä". Minusta hallituksessa ei tule suoda enää mitään erivapauksia Vihreille vaan heidän on noudatettava hallitusohjelmaa siinä missä muidenkin.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Päivä ennen vaaleja

Huomenna olisi taasen demokratian yksi hienoimmista asioista - vaalipäivä. Toivottavasti mahdollisimman moni käy uurnilla ja käyttää äänioikeuttaan.

Olin tänään Keravan Kokoomuksen teltalla keskustelemassa keravalaisten kanssa eu-asioista sekä muista ajankohtaisista tärkeistä teemoista. Mieleeni jäi eräs vanhempi mieshenkilö. Olin hänen kanssaan melkein joka asiasta eri mieltä. Hän aloitti keskustelun toteamalla miten SAK ja ay-liike ovat rakentaneet suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan aina 40-luvulta lähtien. Onko todella näin? Eiköhän sen ole rakentaan suomalaiset itse.

Samainen henkilö syytti Kokoomusta huonosta työllisyystilanteesta ja siitä, että Kokoomuksen takia yhä useampi suomalainen elää köyhyydessä.

Valaisin hänelle omana näkemyksenäni, että Kokoomus nimenomaan pyrkii luomaan mahdollisuuksia ja edellytyksiä (toimintaympäristön), jossa yritykset voisivat menestyä. Tämä tarkoittaa käytännössä lisää työpaikkoja ja hyvinvointia. Ilman yrityksiä ja yrittäjiä ei ole myöskään työtä!! Lisäksi kehotin häntä menemään työvoimatoimistoon ja pyytämään listan pääkaupunkiseudun vapaista työpaikoista. Tähän hän kommentoi, miten minun asemassani oleva henkilö (myyntineuvottelija) voi puhua näin?

Samainen mies kysyi lisäksi miten voi olla jäsenenä sellaisessa porukassa missä puheenjohtaja ei ole ollut päivääkään oikeissa töissä. Kysyin tarkennusta tähän. Hän piti oikeina töinä teollisuuslaitosta, metallipajaa tai vaikkapa kaupan kassaa. Kaikki hyviä ja arvostettavia työpaikkoja sinänsä. Henkilö siis viittasi niin sanottuun poliittiseen broileriin. Vastasin hänelle, että niin paljon kuin arvostan esim. metallimiehiä tai siivoojia arvostan myös toimimista puolueen tai järjestön palkkalistoilla. Työ on työtä. Kysyessäni häneltä samaa vastavuoroisesti Paavo Lipposesta mies hiljeni.

Antoisa keskustelu kaikin puolin. Harmi vaan, että jotkut ajattelevat asioita pelkästään palkansaaja tai omistaja näkökulmasta. Se on mennyttä aikaa ja historiaa eikä johda kohti tulevaisuutta.

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Tästä se lähtee

Tauosta kertyikin sitten hieman pidempi mitä olin suunnitellut. Jatkan kuitenkin siitä mihin viime kirjoitukessa jäin. Luottamusmiespaikat on Keravalla jaettu jo hyvän aikaa sitten ja minullekin sieltä pari tehtävää tuli. Toimin tällä hetkellä varajäsenenä sivistystyönlautakunnassa ja jäsenenä eräässä toimikunnassa.

Mahtava kesäpäivä on kohta kääntymässä kohti iltaa, mutta lämpötila pysyttelee sitkeästi 25:ssä plusasteessa. Jos tässä hikoiluttaa itse kutakin niin eurovaaliehdokkaita sitäkin enemmän. Varsinainen vaalipäivä häämöttää, ja on itse asiassa ensi sunnuntai. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kd:n ja perussuomalaisten vaaliliitto saattaa napata jopa 2 paikkaa. RKP on vaarassa menettää ainokaisensa samoin Vasemmistoliitto. Yhdestä asiasta olen kuitenkin aika vakuuttunut, Keskustapuolue tulee menettämäänä asemiaan myös näissä vaaleissa. Saa nähdä jos niin käy kuinka käy Matti Vanhasen - jatkaako hän puoluejohtajana ja pääministerinä vai ei?

tiistai 11. marraskuuta 2008

Hieman taukoa

Olen pitänyt hieman taukoa tästä blogin kirjoittamisesta. Tuumailin, että millä aspektilla jatkaisin kuntavaalien ollessa historiaa.

Keravalla on alkanut valmistelut luottamuspaikkojen jakamisesta puolueiden kesken tulevaksi vaalikaudeksi. Kokoomus saavutti makean vaalivoiton ja suurimman ryhmän aseman. Tämä tarkoittaa lisäystä myös luottamuspaikkojen määrässä. Itse olen kiinnostunut lautakunnan jäsenyydestä. Katsotaan mitä loppuvuosi tuo tullessaan. Uusi valtuusto nuijii valinnat ensimmäisessä kokouksessaan.

Lenita Airisto kritisoi Helsingin Sanomissa, että tankero englantia puhuvia suomalaisia ei pitäisi päästää esiintymään julkisesti ulkomailla. Tämän päivän Helsingin Sanomissa (11.11.) on Airistolle oiva vastaus avoimen kirjeen muodossa. Tämän avoimen kirjeen on kirjoittanut eräs lehden toimittaja. Käykääpä lukemassa.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Työjatkuu tai vasta oikeastaan alkaa

Saavutin 26 äänen "äänisaaliin" Keravalla. Siitä kiitokset äänestäjille. Tähän voi tietyllä tapaa olla tyytyväinen, toisaalta olisihan niitä enemmänkin saanut tulla.

Muutimme Keravalla reilu kuukausi sitten. Emme tunne paikkakunnalta juuri ketään. Vaalityötä en kerinnyt suunnittelemaan ja varojakin oli niukasta käytettävissä. Lisäksi muut perhekiireet ja työpaikanvaihdos takasivat sen, että kampanjoinnille ei ollut aikaa. Nämä lähtökohdat huomioiden tuo 26 ääntä tuntuu ihan kivalle jopa torjuntavoitolle.

Politiikassa kuitenkin saadut äänet lasketaan. Oma tulokseni ei taida valitettavasti riittää lautakuntapaikkaan. Tämä tarkoittaa taasen sitä, että vaalityö kohti seuraavia kuntavaaleja pitää aloittaa piakkoin. Pitää tulla paikkakunnalla tutuksi, ottaa kantaa asioihin ja olla tekijämies myös vaalien välillä. Siitä se lähtee.

Perussuomalaiset ottivat huiman nousun. Mielenkiintoista seurata kantaako noste myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.

torstai 23. lokakuuta 2008

Loppukiri

Kuntavaalien osalta on meneillään loppukiri. Ilokseni sain todeta, että sanomalehti Keski-Uusimaa julkaisi molemmat mielipidekirjoitukseni. Ne ovat nähtävillä myös täällä blogissa. Eilen seurasin MTV3:n vaaliväittelyä, tänään olisi vuorossa YLE:n vastaava ohjelma. Tähän YLE:n vaalipaneeliin tuo oman lisäyksensä mukana olevat puoluesihteerit.

En malta olla kommentoimatta demarien Urpilaisen esiintymistä. Olen siitä jo aikaisemminkin kirjoittanut, mutta jostain syystä Urpilainen ei minua vakuuta. Mitähän itse demarit miettivät? Gallupit ovat lupailleet Perussuomalaisille mojovaa vaalivoittoa. Saa nähdä realisoituuko korkea gallup kannatus sunnuntaina ääniksi? Jotenkin puolue on keskittynyt Timo Soinin persoonan ympärille niin vahvasti, että moni voi luulla Soinin jopa olevan ehdolla kotikunnassaan.

Tapanani ei ole ollut kommentoida tai julkisesti spekuloida oman puolueen tulevaa vaalimenestystä. Uskon kuitenkin vahvasti Kokoomuksen kannalta hyvään lopputulokseen. Tästä varmuuden saamme sunnuntaina.

Mikäli et ole vielä käynyt äänestämässä niin muista tehdä se sunnuntaina.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Nuorisovaltuusto myös Keravalle

Ohessa teksti, jonka lähetin 19.10 Keski-Uusimaa lehteen julkaistavaksi.

Nuorisovaltuusto myös Keravalle

Keski-Uusimaa (18.10) kertoi Järvenpään nuorisoparlamentin vaaleista. Kyseinen uutinen ilahdutti ja muistutti tärkeästä asiasta. Keravalla toimii tällä hetkellä nuorisoasiain neuvottelukunta. Tämä neuvottelukunta ei ole kuitenkaan verrattavissa nuorisovaltuustoihin tai nuorisoparlamentteihin.

Henkilökohtaisesti olen saanut olla jäsenenä kahden vuoden ajan Joensuun nuorisovaltuustossa 2000-luvun alkupuolella. Joensuussa nuorisovaltuusto valitaan Järvenpään tapaan vaaleilla. Sen toiminta on kuitenkin täysin puoluepoliittisesti sitoutumatonta eli puoluetunnukset eivät ole toiminnassa mukana. Nuorisovaltuusto toimii käytännössä nuorten edunajajana ja yhteytenä päättäjiin.

Joensuun nuorisovaltuustolla on omat edustajansa läsnäolo- ja puheoikeudella kaupungin lautakunnissa. Näin nuoret pääsevät tuomaan omia näkemyksiä lautakunnissa käsiteltäviin asioihin. Itse toimin nuvan edustajana koulutuslautakunnassa. Aloitimme Joensuun koulujen oppilaskuntien yhteiset säännölliset tapaamiset ja näitten tapaamisten antia oli hyvä välittää suoraan oman hallinnon alan päättäjille. Pyrimme, että kaikki nuoret voivat esittää omia ideoitaan ja ajatuksiaan ja nuorisovaltuusto voisi niitä sitten viedä eteenpäin.

Virallisen "edustamisen" lisäksi nuorisovaltuustolla on Joensuussa tärkeä rooli kaupungin nuorten keskuudessa myös aktivoimisen merkeissä. Vuosittain järjestimme useita tapahtumia ja ainakin yhden isomman konsertin jossa oli jokin tunnettu esiintyjä. Kaikki tapahtumat järjestettiin luonnollisesti nolla promillea linjalla. Tapahtumien järjestämisessä painotimme paljon itse nuorilta tulleita toivomuksia. Myös Joensuun nykyinen nuorisovaltuusto jatkaa samaa perinnettä. Konkreettisena asiana voisi mainita Joensuuhun rakennetun skeittipuiston, jossa nuorisovaltuustolla oli tärkeä rooli.

Jälkeenpäin mietittynä nuorisovaltuusto oli mahtava foorumi oppia yhteiskunnallista vaikuttamista ja samalla yhdessä tekemisen voimaa. Siitä on ollut jälkeenpäin paljon hyötyä itse politiikassa. Nuorisovaltuusto tulisi mielestäni olla jokaisessa kunnassa, sillä se on konkreettinen tapa saada nuorten toiveita esille ja päättäjien tietoon.

Tommi Rautiainen

kuntavaaliehdokas kok.

Kerava